Ei aikaa eikä inspiraatiota

Viime päivinä on ollut aikaa todella rajallisesti, joten kortteilu on jäänyt vähemmälle huomiolle.
Jotain on silti tehnyt mieli tehdä ja nämä kortit ovat syntyneet nopeasti ja ilman suurempia suunnitteluja. Joulukorttilinjalla edelleen mennään.

Nallekortin leima on Fizzy Moonin ja väritys taas pastellivärikynillä. Joihinkin kohtiin lisäilin tehosteeksi Glossy Accentsia.
Vaikka kuinka yritin, niin en saanut korttiin sopimaan koristeita, joten jääköön tällaiseksi tosi yksinkertaiseksi.

Viikonloppuna tuli ostettua muutama leimasin lisää mm. Papermanian joulusetti, josta tämän kortin kuva on.
Ihastuin leimaan mutta osoittautui käytännössä haasteelliseksi tällaiselle aloittelevalle leimaajalle.
Tuntuu väkisin menevän vinoon vaikka kuinka asettelin ja oli vaikea keksiä mitä korttiin laittaisin leimakuvan lisäksi.

Maanantaina kävin ostamassa taas lisää tarvikkeita :)
Mukaan lähti kohojauheita, pari leimasinta, muutama paperi ja isompia korttipohjia.
Olen jo aikaisemmin ostanut VersaMark Dazzle-musteen ja helmiäisen väristä kohojauhetta mutta yhdistelmä osoittautui aivan liian haaleaksi. Nyt ostinkin vähän vahvempia värejä ja mm. valkoista. Tässä tuli testattua uusia lumihiutaleleimoja ja kohojauhetta.

2 kommenttia

  1. Huomasitko jo tämän haasteen:
    http://presentopuoti.blogspot.com/2011/11/jouluinen-haaste.html
    On niin kiva aihe, että itse ainakin ajattelin näprätä siihen jotain!

    Tuo alin kortti on aivan hurmaava! Tykkään siitä kun se on siin pelkistetty mutta näyttävä. Kaunista työtä!

    VastaaPoista
  2. En olekaan huomannut tuota haastetta, kiitos vinkistä :) Täytyy laittaa jouluinen mietintämyssy päähän ja toivoa että löytyy aikaa tehdä jotain...

    VastaaPoista

Kiitos, kun ilahdutat minua kommentilla :)